Aarrekidin Rannalle kuosissa on jotain erityisen kiehtovaa. Montakohan eri eläintä tuosta kuosista löytyykään?
Ompelin kankaasta bodyn kokoa 80cm. Kaavakokeilun pohjana on Bert Ottobre 1/2012- lehdestä. Yläosa on muokattu käyttäen apuna On the Road (Ottobre 1/2013) paidan kaavaa. Pääntiellä ei ole neppilistaa. Kokeilu olisi varmasti muuten ollut toimiva, mutta näissä Aarrekidin kankaissa ei ole lainkaan elastaania, jonka vuoksi pääntiekään ei juuri jousta. Body lähtikin serkun tytölle, jolla on meidän poikaa pienempi pää ja oli ihan sujahtanut päälle.
Kanttaukset samasta kankaasta pääntiellä, hihoissa ja lahkeensuissa. Mietin onko kangas liian tyttömäinen makuuni, mutta ei. Leikkasinkin jo tästä paidan.
Ajattelisin kuosit ovat ihania, mutta elastaanin puute on kyllä harmillista. Saumat meinaa reikiintyä ainakin minulla 😍. Aivan ihana body ja onneksi se löysi käyttäjän.
VastaaPoistaNiinpä -tein kyllä kaikki varatoimenpiteet, eli vaihdoin koneisiin varmuudeksi uudet neulat :)
PoistaTosi kaunis body! Bert on kiva malli, helpottaa jos siirtää nepit olkapäälle ;)
VastaaPoistaJoo, olalle mä ne tähän mennessä oonkin yleensä laittanut. Mut tällä kertaa ajattelin, että en jaksa edes mennä sieltä, missä aita on matalin vaan sieltä missä sitä ei ole :D Ei vais, mietin, että tuo meidän poika ei ole moksiskaan vähän tiukemmistakaan päänteistä, joten turhaan aina niitä neppilistoja väsäilen.
PoistaIhana kuosi ja body!
VastaaPoistaKiitos, tuossa kuosissa on "sitä jotain".
Poista