maanantai 31. elokuuta 2015

Housuja ja tuttinauhoja

Sunnuntai-illan ratoksi surautin vähän pikaompeluksia. Tuttinauhoja ei voi olla liikaa (vai voiko?). No meillä tarvittiin niitä pari lisää.



Lisäksi entiset mustat yksiväriset housut joutuivat pienten vaatteiden kasaan, kun nilkat rupesivat vilkkumaan, joten tarvittiin uudet, kokoa isommat. Mustista housuista tykkään, sillä monissa kuosikankaissa on mustaa ja kuosi-kuosi-yhdistelmä niin ylä- kuin alaosassa vain harvoin mielestäni toimii (vähentää myös epäonnistumisen riskiä miehen valitessa pojan vaatteet). Mustat housut on siis helppo yhdisteltävä (vaikkakin pöly ja muu nöyhtä erottuu niistä valitettavan hyvin).




Myös kaksi Andrea Laurenin suunnittelemaa pandakangasta huusi päästä housuiksi.





Kuvassa aiemmin tekemäni huppari Tikrutin-kaavalla löytyy täältä : http://onn1s.blogspot.fi/2015/02/nama-pandat-ovat-aika-ihastuttavia-eiko.html

Kaavat ja kankaat:
mustat - oma, koko 80, Marimekon joustocollege
siniset pandat -Tiikeri Ottobre 1/2013, koko 80, Alles für selbermacher
harmaat pandat - muokattu legginssikaavasta, koko 86/92, Happy Fabrics

torstai 27. elokuuta 2015

Jumpsuit syksyyn

Andrea Laurenin pandoja löytyy kangaskaapistani (ja pojan vaatekaapista) useassa värissä. On ne vaan aika suloisia, eikö?

Syksyä varten tein tällä kertaa niistä jumpsuitin muokaten aiemmin kaavoittamani vinovetoketjuhupparin kaavaa. Tämän koko on 86cm. Meillä näitä jumpsuiteja on käytetty paljon. Lämmittää sopivasti autolla matkatessa.







Kankaat alles für Selbermacherista.

tiistai 25. elokuuta 2015

Valetaskut laiskan naisen tapaan

Otsikko kuulostaa ihan reseptiltä, hihih. No niinhän se tavallaan onkin - ompelu sellainen.



Nämä paidat syntyivät pojan päiväunien aikana. Kaavan pohjana on On the Road (Ottobre 1/2013) ja kokona 92cm. Näihin tein laiskan naisen "valetaskut", eli leikkelin silityskalvoista rintataskujen paikalle taskun reunojen muotoiset kuviot. Näistä tuli kivat!

Kankaat (tumma ja vaalea harmaa meleerattu trikoo) alles für Selbermacherista.

Ihanan simppeliä!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kerta kiellon päälle?

Kerta kiellon päälle, eli vinovetoketjuhuppari vol. 3.


Siskoni tytön 1-vuotis syntymäpäivää juhlittiin viikonloppuna ja tein kuin teinkin hänelle äidin toiveiden mukaisen hupparin. Pakettiin sujahti myös rusettipipo ja jotain ei-ommeltua. Hupparin koko on 86cm. Meleerattu harmaa joustocollege on alles für selbermacherista ja hupun vuorin, hupparin alavarojen ja pipon meleraattu harmaa trikoo on Majapuulta. Pipon rusetin kangas on Noshin.